Tässä sarjassa käsittelen erilaisia tavarasuhteeseen liittyviä teemoja. Pyrin avaamaan ostokäyttäytymistä ja tavaroihin liitettävään tunnelatausta koskevia ilmiöitä ja mielen toimintaa niiden takana. Tänään aiheena on muistoesineiden säilöminen ja karsiminen.
1-vuotiaamme tassut ovat ensimmäiset näpit pitkään aikaan, jotka ovat kajonneet muistolaatikkooni kaapin alahyllyllä. Kiitos hänen, pääsin tänään eteisen lattialla palaamaan noihin muistoihin ystävien hääkutsujen, ylioppilaiden kiitoskorttien ja parhaan ystävän kirjeiden kautta.
Tutkiessani kortteja huomasin itkeväni. Tunteet tulivat täysin korttipuskan takaa, enkä yhtään osannut odottaa niitä. Jokin sisälläni kuitenkin kuohahti kortteja selatessa, ja jäin miettimään muistoesineiden olemusta.
Parhaat muistoesineet säilövät tunteita vuosikymmeniä
Ajattelen, että muistoesineet ovat parhaimmillaan kuin tunnetta täynnä olevia akkuja. Kun muistoesinettä katsoo ja koskettaa, voi palata takaisin koettuun elämänvaiheeseen tai kokemukseen ja tuntea osan niistä tunteista aja ajatuksista, jotka esineeseen liittyy. (Tästä kai tulee sana tunnelataus.) Tällaiset muistoesineet kertovat jotain siitä, keitä silloin joskus olimme, kenen kanssa olimme ja millaista elämämme oli.
Parhaimmillaan muistoesine säilöö tunteet hyvinkin tarkasti vuosikymmenien ajan. Tällaisiin esineisiin palatessa ne vapauttavat tuulia, joita emme ole tunteneet ihollamme vuosikymmeniin. Joskus tuo tuuli on raikas ja lempeä, joskus raju ja piiskaava. Joka tapauksessa se vie meidät mukanaan ja koskettaa.
Esineen lataus ei kuitenkaan ole ikuinen. Akussakin varaus säilyy, jos säilyy. Kaikki muistoesineet eivät ole yhtä hyviä kuin toiset. Joskus saatat huomata, että esineen lataus on purkautunut, eikä esine enää tuota minkäänlaista tunnetta. Ehkä et enää edes muista, miksi pidit sen. Sellaiset kannattaa viedä pois nurkista, jotta muistokokoelmasi laatu pysyy hyvänä ja muistoihin on kutsuvaa palata.
Peritty muisto voi olla aarre tai valtava taakka
On tärkeää tiedostaa, että muistoesineen lataus säilyy sellaisenaan vain korkeintaan ihmisen elinajan verran. Kun tavara aikanaan siirtyy toisen vaalittavaksi, voi esine olla historiallisesti arvokas ja kertoa menneestä ajasta, mutta siihen liitettävät tunteet ja muistot ovat nyt uuden omistajan omia.
Sinäkin saatat omistaa jonkun jo edesmenneen omistamia esineitä, koska ne olivat aikanaan hänelle tärkeitä. Millaisia tunteita nuo esineet sinussa herättävät?
Nuo tunteet saattavat heijastella sitä tunnetta ja kokemusta, mitä alkuperäinen kantaja koki. Voi kuitenkin olla, että olet joutunut kotouttamaan tavaran mukana myös tunteita, joita on raskas kantaa: velvollisuudentunnetta vaalimisesta, syyllisyyttä negatiivisesta suhtautumisesta, turhautumista ja muistojen turmelemisen pelkoa. ”Tämä tavara oli rakkaalleni tärkeä, ja minulle on annettu vastuu vaalia sitä, kunnes kuolen.”
Miten muistoesineitä sitten kannattaisi karsia?
Muistoesineiden läpikäyminen on tarkkaa ja raskasta työtä, joka vaatii viisautta, aikaa ja ennen kaikkea itsensä kuuntelemisen taitoa. Esineet, jotka eivät enää aiheuta minkäänlaista muistikuvaa tai tunnetta, voi suosiolla luovuttaa eteenpäin.
Mikäli tavara herättää sinussa vahvan ja ihanan muiston menneestä, se kannattaa ehdottomasti säilyttää. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti luopua niistä 17 samanlaisesta esineestä, joista herää sama tunne, sillä muisto ei niiden kautta vahvistu. Päin vastoin – on vaikea vaalia ja nähdä arvoa sellaisessa, joka orjuuttaa löytämään uusia varastoja ja vain lisää sinun ja ullakkosi yhteistä kuormaa.
Muistoesineitä karsiessa kannattaa seurailla tunteitaan ja käydä ikävätkin tunteet rauhassa läpi. Mieti muistoesinettä pidellessäsi, haluatko pitää kiinni kipeistä muistoista. Joitain tällaisia muistoja voi olla hyvä pitää, koska ne ovat osa siunua, mutta pyri suojelemaan itseäsi ylimääräisiltä taakoittavilta ajatuksilta, jotka olet halunnut jo unohtaa – huomispäivälle riittävät sen omat murheet.
Jos pidät tavaraa vain velvollisuudentunteesta, suosittelen miettimään, millaista elämää haluat elää. Jos noiden tavaroiden olemassaolo tuskastuttaa sinua, mieti, olisiko tavaroiden alkuperäinen omistaja halunnut sinulle sellaista taakkaa? Entä millaisia tunteita nuo tavarat tulevat herättämään siinä ihmisessä, joka kerran joutuu käymään tavarasi läpi sinun täältä lähdettyäsi?
Ehkä sitä voisi rohkeasti kysyä häneltä suoraankin.
Tärkeimmät muistot säilyvät joka tapauksessa
Historia on osa meitä, ja tavarat kertovat historiaamme, mutta vahvimmin ne kertovat sitä vain meille. Jälkipolville voimme yrittää välittää näitä elämämme käänteitä tavaroin, mutta parhaiten se onnistuu kirjoittamalla ja liittämällä joukkoon muutaman valokuvan. Myös digitoimista kannattaa harkita.
Saatat pelätä hukkaavasi muiston esineen mukana. Pelko muistojen unohtumisesta on vahvimmin läsnä muistoesineitä karsimisen hetkellä, harvemmin sen jälkeen. Muista, että tärkeimmät muistot säilyvät, vaikka niistä ei olisi yhtään fyysistä muistoa jäljellä.
Säilö tärkeimmät esineet rakkaudella ja käytä niitä
Omat muistoesineeni olen pyrkinyt ottamaan käyttöön arjessani, jotta saisin ihastella niitäjoka päivä. Lasten piirustuksia käytän kirjanmerkkeinä, valokuvista olen teettänyt kirjoja, joita lapseni selaavat melkein päivittäin. Mamman tuolit ja klaffipöytä palvelevat olohuoneessa uskollisesti. Olohuoneen seinään olen ruuvannut mieheni sukulaiselta saadut monisataavuotiset puulaatikot hyllyiksi.
Loput muistoesineet olen säilönyt kenkälaatikkoon ja muistokirjaan. Niissä on lähinnä valokuvia ja tärkeitä dokumentteja elämäni eletyistä vaiheista: ihmisistä joita tapasin ja asioista joita koin. Unohtuneita hahmoja ja haalistuneita mielenmaisemia. Kun pidän niitä kädessä, muistan, kuka olen ollut ja mistä olen tullut.
Piditkö artikkelista? Lue tästä seuravaksi artikkeli Metsästäjä-keräilijästä säästäjä-heräilijäksi – Miten entisaikojen hyvät neuvot muuttuivat kiroukseksi.
Vastaa